tiistai 18. elokuuta 2026

ääninäytettä torstai illasta

 2007cc bugpack cammed stroker soundtzek


Vivuston linkut lyhennettiin, lisäöljypohja kiinni, ansan levitys strokerille sopivaksi, Timpalta koesoittopukki ja unionilta polttoainetta reikään jaaaa TULTA

torstai 2. heinäkuuta 2026

uutta moottoria

 

Jimppu oli käyny maalailemassa sinistä piiloon. pikkusne jo kasaantuki. isoin homma oli keinujen kanssa ähräämisessä. Venageometria vielä kattomatta ja vivustostakin puuttuu vielä osia. Näyttää kuitenkin jo moottorilta. 

Nostettiin Hölspän kans tiistaina Marjapuurin uus moottori pukkiin. Ollut keskeneräisenä lattialla parisen vuotta. Kansiin ja lauharille uutta pinnaa kiinni. Peltien kanssa oli kovasti vielä puuhaa

torstai 25. kesäkuuta 2026

Jaha kolkin lohkoon tehty pannu oli viime kesänä myynnissä runko pannuna.

 Ja myynti ilmo unohtu poistaa. Nyt rauman ukko oli sitte ilmon löytäny. Irrotetaan sitte ja pannu raumalle. Tähän sitten askarrellaan joku vaiheessa oleva pannu valmiiksi. Menee se kesä näinkin. Shortsikeleissä pannun kasaminen on kyllä ihan sopivaa hommaa.


Siihen tupsahti laattialle. Seuraava pannu on 2 reikä kansilla, niin jotain pitää vähä tilaillakki, vaikka tästä jäi pinta pellit ja apulaitteet ittelle.

perjantai 29. toukokuuta 2026

webrut kiinni koska kesä


Vaihdettiin alhaalta ehjempi takaluukku paikalleen, kun sattu löytymään just 64 mallinen ja oikeen värinen luukku torista ja Timppa sen tallille haki.

Ja pannuun tuliterät 34 webrut 1-reikä kansiin sopivilla imusatseilla. Hienosti toimii, nyt vaan vetoja koko kesä

 

Tunnisteet:

maanantai 4. toukokuuta 2026

TLV-33 ja kesääää

 Hyvin on vehkeet pelannu muuten. Onneton tarvike bensapumppu hajos yks kaks viikolla 17, mutta vaihtoon meni 7min ja taas peli käy. Sovittiin, että tarvike pumppuihin ei enää kosketa.

Enpä ollu tästä ite kuvaa ottanukkaan, niin lainataan näyttökuvaa sitte.
Ja kaasariksi kummallinen ikkuna nikki. tämä jopa pelittää vaikka googlettamalla löytyy ihan toisenlaisia asiantuntija lausuntoja.

Ansan tilalle hetkeksi pikku stingeriäkin. Ei vaikuttanu vauhtiin. 


Talvirengas kausi taputeltu. Renkaiksi YBAn takakumit ja eteen tuliterät hoikemmat. Vanteiksi torque trustit löyty Maazan hyllystä

Tunnisteet:

tiistai 10. helmikuuta 2026

TLV-33

 

Pe aamu

pe ilta

Nyt on hyvä. Saa päästellä ja funtsitaan kesän muutoksia sitten sadanpäivän päästä

sunnuntai 25. tammikuuta 2026

I gotta license to sudda


Jabadaba. Biilissä kaikki kunnossa ja nyt on oikein finni kilvet.
Köpelösti kävi oli näpyhäiriö runkonumerossa, ja ollaa touhattu väärän auton kanssa.
Valmiiksi tilatut mustat kilvet ei sit ollukkaan tähän. Asia saatiin kuntoon ja purraan nyt hammasta viikko pari.
Olis ollu sopiva kilpi HYM-16 eli HYM-IÖ, mutta nyt tuleekin TLV-33 eli ei sitä rumaa uutta yytä.
Toivotaan et pelit kestää talven tuiskut. seuraavia korjailuja on lakille tulevat paffiputket ja vuotavat oven tiivisteet. Niillä hoppu. kesä rankailla ja vanteilla vähemmän hoppu. Tehdään välissä jotain muuta ja niellään kilsoja tällä paketilla hetki.

 

Tunnisteet:

torstai 22. tammikuuta 2026

Maali häämöttää

 

Pikku suutin jumpalla löyty tyhjäkäynti. uusi ja kiiltävä startti kehiin, niin loppu lylläilyki
Vimppa kuva ja valot pois, huomenna konttorille

lista köy lyhyeks. Timppa tuli jeesaan nuo sähkötki

ja koneen ja rungon väliin. sorsat talvi asentoon

haitariputkee koneeseen



keskiviikko 21. tammikuuta 2026

brap brap brap

Kova suunnitelma oli jo päästä vähä ajeleenkin. No ei hosuta.
Bensaa mukaan ja tallille viimesiä yliviivauksia todo listaan tekemään. Aloteltiin stefan vaihdolla. Ihan varmuuden vuoksi. Edellis kesänä on noita kytkin hommia ollu ihan riittävästi, että olis viittiny kokeilla pitääkö.

Painelaakeri oli pakko vaihtaa, kun orkksi hiililaakeri oli halki. Samalla kykän kinnailua

No juu pannua reikään. 6v hampaalla 200mm kykänen vaihtis ei mahdu. 4 kertaa piti koittaa, että sujahti pannu reikäänsä.


Saatiin pikkusen jo käynnisteltyäkin huikka bensalla, mutta startti antautu lopulta.
No se vielä illan päätteks pöydälle. Näyttää, että ehjempi pitää löytää tilalle.

Startti, lämpöputket, niin tän saa tiputtaa pyörilleen.
Rummun 36milliset momenttiin sokat paikalleen ja ulkoileen. Jotain sähkö juttuja vielä sitten onkin rekisteröinnin aika melko lähellä.

 

torstai 15. tammikuuta 2026

vetarinkummia, kykänjousta ja poljinjumppaa

 

Notkea rotan syö. Kykähaarukan jousia oli monestakin paikasat hommattu. Uudemman mallinen menee paikalleen tsup tsup. Niinpä laiteltiin vanhan mallinen niin saatiin vähä taistellakki.Kuin itsestään paikkansa löysivät mansetin kumeksetki. Mutta voih. Orkkis painelaakeri mallia hiili onkin paskana. Ei noussu pannu reikäänsä vielä. Vois kai sitä ton akselin stefanki vaihtaa vielä. Sit ei kyllä malta enää venaa, pannu reikään next time

Jimppade mahtu iisiti poljinpaketin vaihtohommiin.

raumalainen superpoljin setti paiskattu koloonsa

cama

keskiviikko 14. tammikuuta 2026

Pannun asennus lähestyy

 

Edessä kans ja akku-startti välille uus kaapeli ja läpivienti. Edellinen oli pikkusen vaarallinen.
Kykäkäpälän jousi puuttuu, muuten olis takaa pannua vaille pikku hiljaa.

Askii 5cm taakse ja pikku punttisali. Nyt on pakkivalokatkasija poistettu ja askissa race kannatinkumekset

Dh kamat, kykä, dh-yläpusla ja pellejä asenneltu. Öljykellolle vielä apujohto duunaamatta.